
Passikuvat
Otamme viralliset passikuvat Kirkkonummella, Tammisaaressa ja Inkoossa odottaessa ilman ajanvarausta. Kuvat saatavina sähköisesti tai tulostettuina.
Sähköinen passikuva kelpaa seuraaviin hakemuksiin:
Passi,Henkilökortti, Vartijakortti, Järjestyksenvalvojakortti, Turvasuojaajakortti ja Aseenkäsittelylupa
studio
Studiomme sijaitsevat Kirkkonummen ja Tammisaaren toimipisteissä. Toteutamme myös kuvauksia asiakkaan toiveiden mukaan esimerkiksi luonnossa tai tapahtumissa. Valokuvaajamme ovat alan ammattilaisia ja räätälöimme kuvaukset asiakkaan tarpeiden mukaan. Studiomme on auki sopimuksen mukaan, myös ilta- ja viikonloppukuvaukset onnistuvat.
HautajaisET
Omaisen poismeno on valitettava tosiasia ja kuuluu elämään. Toteutamme Hautajaiskuvaukset arvokkaasti ja kunniakkaasti. Tarjoamme valokuvauksen lisäksi videotaltiontia osana hautajaiskuvausta, näin voit halutessasi palata hetkeen elävän kuvan merkeissä.
Saatetaan yhdessä läheisesi viimeiselle matkalleen.
ValmistujaiSET
ansaitset onnistuneet valmistujaiskuvat, ammattilaiselta!
Tyylikkäät ja aikaa kestävät ylioppilaskuvat joista voit olla iloinen vuosienkin päästä. Ammattitaitoinen valokuvaajamme hakee juuri sinulle sopivat valot ja kuvakulmat, jotka tuovat esille parhaat puolesi.
HääT
Hääpäivä on usein tärkeimpiä päiviä ihmisen elämässä, siihen satsataan ja sen halutaan olevan täydellinen. Kuitenkin täydellisestäkin hääpäivästä jää vain muistot – ja valokuvat! Siksi hääkuvaukseen ja sen kuvaajan valintaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Hääkuvaus kannattaa antaa ammattilaisen tehtäväksi. Hänellä on kokemusta, näkemystä ja ammattitaitoa saada hääpari rentoutumaan kiireisen ja jännittävän päivän aikana sekä toteuttaa hääparin toivomat kuvatt
TilaisuuDET
Taltioimme juhlat ja tilaisuudet, niin viralliset kuin epävirallisetkin. Oli kyse sitten polttareista tai kirjastonhoitajan eläköitymis kakkukahveista, valokuuvaajamme on paikan päällä ikuistamassa hetken!
Miljö
Studiolaatuiset kuvat valitsemassasi kohteessa. Myös ryhmäkuvat voidaan toteuttaa miljössä.
Yritys ja tuotTeET
Oletko ravintolapäällikkö ja tarvitset kuvat annoksista menya varten?
Tarvitsetko näyttävät kuvat uudesta kotiviinipullostasi?
Toteutamme kaikenlaiset yritys- ja tuotekuvaukset niin studiollamme kuin paikan päällä luonasi.
Tiesitkö, että painamme myös menyt ravintolallesi? Lue lisää täältä.
Lapsi
Meillä ei tarvitse pönöttää. Kuvauksen aikana lapsi saa leikkiä kuten kotona, jolloin hän on oma itsensä myös kuvissa. Yleensä kuvaus aloitetaan rauhallisemmilla ja klassisemmilla kuvilla ja loppua kohden otetaan vauhdikkaampia leikkikuvia. Kuvausta varten on hyvä varata aikaa noin tunti. Saat muutaman päivän päästä kuvauksesta vedokset, joissa on hyvä määrä erilaisia kuvia valittavaksi.
Lemmikki
Rakkaat lemmikit ovat mieluisa kuvauksen aihe. Kuvia voidaan ottaa myös niin että olet itse myös kuvassa lemmikin kanssa. Muotokuva lemmikin kanssa on myös erittäin hyvä lahjaidea. Lemmikkikuvauksiin varataan aina vähän enemmän aikaa, jotta eläin voi rauhassa tutustua studioon.
Perhe